PELOSTA -eli kuinka mennä tänään nukkumaan

On ilta. Luen uutisia.

Elokapinan lakkauttamista vaativa kansalaisaloite on kerännyt kahdessa päivässä reippaasti yli 50 000 nimeä.

Luen sen läpi.

Aloitteen ensimmäinen lause kuuluu näin:

Ympäristöjärjestö Elokapina tulee määrätä välittömästi lakkautettavaksi ja Elokapina tulee määritellä järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi tuomioistuimen toimesta.

Okei.

Etsitäänpä internetistä tietoa ympäristöjärjestö Elokapinasta.

Sellaista ei löydy. Elokapinalla on kyllä omat varsin asialliset nettisivut, joilla sen keskeiset toimintaperiaatteet ja vaatimukset on selitetty, mutta ainakaan kansalaisyhteiskunta.fi -sivuston järjestöhausta ei tämän nimistä järjestöä löydy –

– ja miksi löytyisikään, Elokapina ei nimittäin ole rekisteröity yhdistys eikä järjestö vaan kansalaisliike. Sen omilla suomenkielisillä sivuilla sitä luonnehditaan näin:

Elokapina on itseorganisoituva, hajautettu, kansainvälinen ja ulkoparlamentaarinen liike, joka käyttää väkivallatonta suoraa toimintaa ja kansalaistottelemattomuutta saadakseen hallitukset toimimaan ilmasto- ja ympäristöhätätilan vaatimalla tavalla.

Eli siis: kansalaisaloitteen ensimmäisessä lauseessa vaaditaan lakkautettavaksi kansalaisaktivismin yhtä tiettyä, Elokapina -nimen alle itseorganisoitunutta muotoa. Aloite ei kuitenkaan erikseen määrittele, mitä valtuuksia se odottaa Suomen eduskunnalla tällaisen toiminnan lakkauttamiselle olevan ja miten lakkautetaan väkivallaton mielipiteen ilmaisun vapaus maassa, jonka perustuslain pykälään 12 on kirjattu seuraavaa:

Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.

Saman perustuslain pykälään 13 puolestaan on kirjattu tällainen lause:

Jokaisella on oikeus lupaa hankkimatta järjestää kokouksia ja mielenosoituksia sekä osallistua niihin.

Perustuslain pykälä 20 kuuluu seuraavasti:

Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille.

Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon.

Jatketaan vielä sen kansalaisaloitteen ensimmäisen lauseen purkamista. Siinä siis vaaditaan tuomioistuinta määrittelemään Elokapina järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi.

Jos minä nyt ymmärrän oikein, kansalaisaloite siis vaatii demokraattisen yhteiskunnan puolueettoman oikeuslaitoksen ryhtymään toimimaan aloitteen toivomalla tavalla.

Tässä kohtaa myönnän hämmentyväni. Eikö puolueettoman oikeuslaitoksen tuomioistuinten työn perustana olekaan Suomen laki? Kansalaisaloitteiden toiveillako sitä siis ohjataankin, eduskunnan välityksellä?

Jotain tällaista toivetta internetin ilmassa nyt näyttää olevan, sillä tästä nimenomaisesta kansalaisaloitteesta Elokapinan kieltämiseksi löytyy myös seuraava lause:

Mikäli Elokapinaa ei katsota rikoslain tarkoittamaksi voittoa tavoittelevaksi järjestäytyneeksi rikollisryhmäksi, silloin rikoslakiin täytyy lisätä pykälä mikä soveltuu tämänkaltaisen ryhmän tuomitsemiseen.

Okei.

– pieni hiljainen tauko –

Kansalaisaloite, jonka tekijät haluavat lakkauttaa järjestön, joka ei ole järjestö, tekijät siis ovat ottaneet huomioon sen, ettei rikoslaista välttämättä löydy perusteita tämän kansanliikkeen lakkauttamiseksi (semminkin kun kansanliikettä ei ehkä voi eduskunnan toimesta lakkauttaa) (sanon tässä vain että ehkä, sillä eduskunnassa tapahtuu nykyään aika villejä asioita, eikä sille näy loppua, joten mistäs minä tiedän, mikä kaikki siellä pian oikeasti on mahdollista) joten aloitteen tekijät siis toivovat, että tässä kansalaisaloitteen ohessa, jonkinlaisena sivujuonteena, rikoslakiin täytyy lisätä uusi pykälä.

Kansalaisaloite, jonka otsikko ei sisällä mitään viitettä siihen, että se tähtää rikoslain muuttamiseen, kuitenkin siis tähtää myös rikoslain muuttamiseen.

Okei.

– ei taukoa –

Minä en tästä jaksa hämmästyä. En hämmästy enkä pöyristy enkä ryhdy pilkkaamaan ketään, johan tähän on totuttu. Että ihmiset toimivat hätiköivien pikkueläinten lailla ja laittavat nimensä tunteen vallassa mihin tahansa, mikä tuntuu kivalta. Enkä edes väitä, että kukaan tämän kansalaisaloitteen allekirjoittanut ihminen olisi toiminut niin.

Voi aivan hyvin olla, että kahdessa vuorokaudessa nyt jo lähes 60 000 täysi-ikäistä täysivaltaista Suomen kansalaista on puhtaan vakaan harkinnan tuloksena päätynyt allekirjoittamaan tämän kansalaisaloitteen, jonka sisältö on heille kaikille päivänselvä, ja että he todella ymmärtävät, mitä kaikkea he nyt toivovat Suomen eduskunnan ja Suomen riippumattoman oikeuslaitoksen tekevän,

heidän mielikseen. Vaikka Suomen laista ei juuri näiden kahden vuorokauden aikana välttämättä ole löytynyt siihen mitään perustetta. Sanon: välttämättä, sillä minä en nyt asiaa ole tarkistanut. Tarkistin vain edelle kirjaamani Suomen perustuslain kolme kohtaa,

sen lain, joka ei Suomen eduskunnassa viime aikoina käsittääkseni ole ollut ihan kauhean kovassa kurssissa. Mutta jonka kuka tahansa voi edelleen halutessaan googlata. Se nimittäin on ihan kaikesta huolimatta vielä voimassa.

Mutta. En minä halua halua olla ihan kamala. En halua lukea tätä kansalaisaloitetta väkisin väärällä tavalla. En minä halua ketään kiusata. Kyllä minä ymmärrän, millaisia tunteita tunnin-parin pysähdys pääkaupunkiseudun liikenteeseen kerran kolmessa kuukaudessa voi ihmisissä herättää, ja kuinka pahalta voi tuntua kuva verenvärisistä eduskuntatalon graniittipylväistä kolmensadan kilometrin päässä omasta kodista maailmassa, jossa entistä harvemmat asiat ovat pysyviä tai pyhiä ja sitä myötä hyvin monien ihmisten turvallisuudentunne järkkyy tavalla, johon hyvin moni ei ole tottunut eikä haluakaan tottua.

En minä sitä väheksy, enkä varsinkaan halua pilkata. Minä ymmärrän sitä. Haluaisin itsekin tuntea oloni turvalliseksi. Mutta kaikista eniten haluaisin, että sellainen tunne olisi mahdollista omille lapsilleni,

myös heille, jotka kuuluvat johonkin vähemmistöön. Haluaisin myös, että monet heidän minulle hyvin rakkaista ystävistään, jotka myös kuuluvat johonkin vähemmistöön, tuntisivat olonsa tässä maassa turvallisiksi.

Onkin todella erikoista, että niin moni näistä ihmisistä, jotka ovat erityisen turvallisuudentunteen tarpeessa, ovat löytäneet itselleen turvapaikan juuri siitä kansanliikkeestä, jota jotkut ihmiset nyt haluavat kansalaisaloitteella lakkauttaa. On varsin erikoista, että tulevaisuudestaan aidosti huolestuvat nuoret (eivätkä pelkästään nuoret) ihmiset ovat löytäneet paitsi ymmärrystä ja yhteisöllisyyttä, myös toivoa liikkeestä, jota jotkut muut pitävät niin kovin pelottavana – ja jopa rikollisena.

Tässä kohtaa tarjoan vähille lukijoilleni ilmaisen aasinsillan tämän kirjoituksen otsikkoon:

meitä kaikkia pelottaa.

Minua pelottaa se, että joku kiusaa lapsiani. Minua pelottaa, että joku tuomitsee heitä syistä, joihin he itse eivät voi vaikuttaa. Sitä tapahtuu kadulla, sitä tapahtuu somessa, sitä tapahtuu Suomen eduskunnassa kasvavassa määrin, sitä lietsotaan sieltä käsin ja siksi sitä nykyään tapahtuu missä tahansa.

Lisäksi minua pelottaa, että vaikka kaikki lapseni (tai no, melkein kaikki, yksi heistä kuoli vauvana) onnistuisivat kasvamaan aikuisiksi asti ja selviämään kaikesta siitä paineesta, joita heille kotioven takana on tarjolla, heillä ei sitten olekaan mitään toivoa. Siitä vaikka, että jos he itse joskus sattuisivat saamaan lapsia, nämä eivät kärventyisi kuoliaiksi jo hyvissä ajoin ennen oppivelvollisuuden alkamista – jos sitä silloin aikanaan edes on. Mitään velvollisuutta oppia,

ymmärtämään maailmaa ja toisia ihmisiä, ymmärtämään asioiden välisiä yhteyksiä.

Sellainen minua pelottaa. Ja ymmärrän kyllä, että toisilla voi olla toisenlaisia pelkoja. Kyllä minä ymmärrän, ihan oikeasti ymmärrän, sillä ihan oikeasti minä edes vähän yritän. Vaikkei se oikein ole muodissa, yrittää ymmärtää ihmisiä, jotka ajattelevat eri tavalla kuin minä itse.

Jotain yhteistä minulla ja Elokapinan lakkauttamista vaativan kansalaisaloitteen tekijöillä kuitenkin on. Aloitteen laatijat ovat kirjanneet aloitteen viimeisiksi sanoiksi seuraavan lauseen:

Sananvapaus ja mielenosoittaminen on erittäin tärkeää demokraattisessa yhteiskunnassa, mutta niiden täytyy tapahtua olemassaolevia lakeja ja normeja kunnioittaen.

Minä allekirjoitan syvästi ja mielelläni em.lauseen ensimmäiset kahdeksan sanaa. Minustakin sananvapaus ja mielenosoittaminen on erittäin tärkeitä demokraattisessa yhteiskunnassa, olkoonkin että olisin itse nillittänyt ne kahdeksan sanaa kymmeneksi muotoon sananvapaus ja oikeus osoittaa mieltään ovat erittäin tärkeitä demokraattisessa yhteiskunnassa.

Olemassa olevien lakien kunnioittamisesta sanon puolestaan sen verran, että jos niitä haluaa sellaisinaan kunnioittaa, ei ehkä välttämättä kannata laatia kansalaisaloitetta niiden muuttamiseksi ihan vaan siksi, että haluaa siten kieltää yhden ja vain yhden erikseen nimeltä mainitun kansanliikkeen. Ja mitä tulee normien kunnioittamiseen,

öh, normien? Kenen normien?

Mitä on olemassa olevien normien kunnioittaminen?

Yhteiskunnassa, joka arvostaa sivistystä, tunnustaa kulttuurin ja tieteen itseisarvon ja joka aidosti tukee kaikkien ihmisten yhdenvertaista mahdollisuutta oppia ja saada itselleen parhaiten sopivan koulutuksen pohjaksi kaikille mahdollisen yhteisen peruskoulutuksen,

sellaisessa yhteiskunnassa opetetaan jo yläkoulussa, mikä on normi, kuka sen missäkin mitenkin määrittelee, onko se jotain pysyvää ja miten sitä kunnioitetaan tai ei kunnioiteta. Lisäksi sellainen yhteiskunta tarjoaa jäsenilleen jo hyvin nuorella iällä aidon mahdollisuuden kysyä: tarvitseeko jonkun toisen määrittelemää normia kunnioittaa?

On jo yö. Nyt tunnen nillittäneeni. Se on ehkä turhaa, moni asia nykyään on, se vaikka, jota kaikista mieluiten teen: asioista kirjoittaminen. Kirjojen, ja lukematta jäävien blogikirjoitusten. Internetin hälyyn häviävien myöhäiskeski-ikäisten ajatusten sanoittaminen voi hyvinkin olla turhaa.

Se on ehkä turhaa, mutta teen sitä silti. Teen sitä vaikkei se ylittäisi kenenkään uutiskynnystä, ja vaikkei se palvelisi kenenkään agendaa. Ei edes omaani, jota nykyään tuskin edes on, ja jos onkin, en muista, mikä se on. Muistan vain maailman, joka joskus oli.

Se ei monille ihmisille ollut yhtään parempi kuin tämä nykyinen, päin vastoin. Monille tämä nykyinen on parempi. Tämä nykyinen on vaan aika monille meistä nykyään entistä paljon vaikeampi,

niin monin tavoin, niin monin, monituisella tavalla väsyttävin tavoin.

Kuinka mennä tänään nukkumaan niin, että aamulla herätessä kaikki turha vastakkainasettelu on ohi, ja me kaikki heräämme siihen, että ideologioidemme eroista huolimatta tunnustamme, että meillä on joitain ihan oikeasti yhteisiä ongelmia, joita ei ratkaista ideologisilla valinnoilla eikä vastakkainasettelulla, vaan yksissä tuumin?

Minä en tiedä. Mutta aina voi yrittää: aina voi mennä nukkumaan niin, että uni tulee,

ja unessa kaikki on paremmin.