Vauva tulee kylään.
Vauva nostetaan yli kynnyksen, ojennetaan syliin. Vauva virnistää. Virnistys on vauvan tervehdys.
Vauva riisutaan ulkovaatteista, laitetaan lattialle.
Vauva valtaa huoneen. Huoneen valtaa vauvan tuoksu. Vauva tuoksuu tarmoa ja ryömii, tarkastaa kaikki paikat.
Vauva pysäyttää ajan.
Vauvaa on pakko katsoa. Ei voi tehdä mitään muuta. Ei voi miettiä menneitä, tulevaa ei muista, kun täytyy miettiä vauvaa,
sillä vauva katsoo silmiin, antaa luvan olla läsnä.
Vauva pysäyttää huoneen. Minä ja vauva, me istumme sohvalla. Ulkona sataa vettä, ulkona kuluu keskiviikko, ihmiset kävelevät siinä. Ihmisillä on kiireitä,
meillä on vain tämä huone. Minä ja vauva, me istumme siinä sylikkäin.
Ulkona sataa vettä.
Vauva juo maitoa, vauva kuuntelee sadetta.
Sitten vauva menee uneen.
Kun vauva on lähtenyt kotiin, ajan puute viipyy huoneessa vielä hetken. Huone on hetken hyvin hiljainen.
Sen jälkeen mennyt ja tuleva palaavat, pyytävät katsomaan sitä mikä ei ole nyt.
Tervetuloa takaisin vauva, taas ensi viikolla. Sinulle ja tuoksullesi on tässä hiljaisuudessa oma hiljainen paikka.