Toissa syyskuussa saavuin tähän laituriin toista kertaa elämässäni. Ensimmäisestä kerrasta oli aikaa melkein neljäkymmentä vuotta.
Tuli kummallinen olo. Hyvin kummallinen.
Sanat puuttuivat.
Etenin maisemassa, saavuin tähän.
Kävelin ovelle ja avasin sen.
Astuin sisään, istuin alas.
Käännyin katsomaan kohti kattoa.
Siinä se oli, edelleen. Täsmälleen niin kuin muistin.
Istuin siinä pitkään. Katselin jotain mikä on mennyt: kolmen hengen kohtausta lapsuudestani.
Katselin sitä pitkään.
Kohtaus oli äänetön. Ei kuulunut mitään, sanoja ei edelleenkään ollut.
Menin vaisuksi. Pitkään istuttuani nousin penkistä, poistuin ovesta ja vedin henkeä. Se oli jotenkin pakahduksissa.
Kävelin rantaan. Levitin kalliolle viltin. Lepäsin sillä tuntitolkulla kynä kädessä ja yritin ymmärtää.
Ei siitä mitään tullut. Mutta puolitoista vuotta myöhemmin ymmärsin kirjoittaneeni silloin muistikirjaani erään kirjan kolmannen luvun.
Muutamaa viikkoa myöhemmin olin hakeutunut erään toisen saaren rantaan. Istuin itsekseni, katselin kuinka lokakuun alun aurinko kultasi kaislikkoa ja äkkiä, kesken kaiken katsomisen, minä ymmärsin: se eräs kirja, jota minä pian taidan kirjoittaa, on nimeltään Veneleikki.
Tässä kohtaa rantaa ymmärsin, ettei nimeä enää voisi muuttaa. Ei, vaikkei minulla ollut vielä kovin selvää kuvaa siitä, mistä se kirja oikeastaan kertoisi, vain aavistus.
Aavistus oli, vain sanat puuttuivat.
Suora leikkaus nykypäivään: osa puuttuu edelleen, mutta nyt sitä kirjaa voi jo markkinoida. Vaikkei se edes vielä ole tullut aivan täyteen. Sellainen maailma nykyään on.
Kirjan nimen itselleni markkinoituani olin siitä niin myyty, että lopulta minun täytyi kirjoittaa sen niminen kirja. Ei ollut vaihtoehtoja.
Nyt Veneleikki on suvantovaiheessa. Sen toinen luku, tärkein ehkä, junnaa jotenkin jumissa, muut noin kaksitoista ovat jo tekeytyneet hyvälle mallille.
Tämä on kummallinen kohta. Tässä kohtaa koko asiasta ei kuuluisi puhua kenellekään yhtään mitään, mutta täällä sitä nyt sitten lupaillaan. Että tällaista olisi, ostakaa, ostakaa.
Se tuntuu väärältä. Mutta moni asia nykyään tuntuu, tässä maailmassa. Ja siksi Veneleikistä onkin sukeutunut pieni kertomus pakenemisesta.
On kuitenkin muitakin asioita, joita nykyään täytyy paeta. Yksi niistä on ylitse muiden: se, jonka parissa junnaan siinä toisessa luvussa.
Mikä se on?
Pysykää linjoilla.
(Veneleikki on tilattavissa ennakkoon minulta sähköpostitse osoitteesta virkkunenjulia@gmail.com )